Luennolla oli viimeksi vuorossa Itä-Afrikkalainen ruokakulttuuri. Itä-Afrikka tarkoittaa käytännössä Kenian, Ugandan ja Tansanian aluetta. Alue on iso, joten tietenkään tämä ruokakulttuurikokeilu ei kata kaikkia alueen tapoja, mutta joitakin kuitenkin.
Yleistietona sen verran, että oikeastaan koko Afrikassa syödään perinteisesti käsin, tai tarkemmin sanoen oikealla kädellä. Vasenta kättä pidetään likaisena, sillä hoidetaan "vessa-asiat." Paikallinen ruoka on vaatimatonta, ja koostuu paljolti maissista, riisistä ja pavuista. Lihaa syödään hyvin harvoin, joten minunkaan kokeilujeni joukossa ei sitä ole.
Eräänä kauniina päivänä kävelin junalta kotiin paikallisen etnokaupan kautta ja nappasin sieltä mukaani kaksi tärkeää ainesosaa: cassavan, eli maniokin lehtiä pakasteena, sekä maapähkinöitä. Olin päättänyt valmistaa ugalia, kisamvua ja maharagwea.
Vaikeiden nimien taakse kätkeytyi oikeastaan aika helppoja ruokia. Tässä joitakin kuvia niiden valmistuksesta, pahoittelut, etten muistanut kuvata jokaista vaihetta. Kaikki alkoi ugali -maissilisäkkeen keittämisestä... ja keittämisestä, ja keittämisestä. Ugaliin tulee siis maissia ja vettä. Ugalipuuroa keitetään niin kauan, että se jää tahmeana kauhaan kiinni, vähän kuin purkka. Tällaisen ugalin voi muotoilla joko perinteiseksi kasaksi, tai valmiiksi palloiksi.
Luennoitsija kertoi, että hyvän emännän tunnistaa siitä, mitä tasaisempi tämä ugali "vuori" on... en taitaisi ihan vielä mennä hyvästä emännästä :P
Seuraavaksi teinkin sitten kahta ruokaa yhtä aikaa. Maharagwe -papukastiketta ja kisamvua, juuri jälkimmäistä varten käväisin hakemassa maniokkia ja maapähkinöitä. Kisamvussa hiukan huijasin, sillä ostin maniokin pakasteena, se oli silloin myös valmiiksi silputtua. Raaka maniokki vain pannulle porisemaan veden kanssa, kuten kuvassa yllä.
Maharagween taas tuli kidneypapuja, jotka olin liottanut ja keittänyt jo aiemmin. Tästä tuli hieman sovellettu versio, sillä minulla ei ollut kookosmaitoa, tai tuoretta tomaattia, käytin sosetta. Näiden lisäksi sipulia ja chiliä. Ja porisee.
Kisamvun seuraavassa vaiheessa paahdoin pannulla öljyssä (käytin oliiviöljyä, vaikka palmuöljy olisi ollut parempaa) maapähkinät kuorineen, tässä ne ovat valmiina valuttamassa liian öljyn pois. Ai vitsit, että tunsin itseni huippukokiksi vielä tässä vaiheessa!
Jahas, ja tässä taas näkee minun kuvanmuokkaustaitoni, mutta ei välitetä siitä nyt, jooko? Kisamvun seuraava vaihe olikin sitten paahdettujen maapähkinöiden kuoriminen, minkä kulttuurintutkimuksen hengessä tein käsin. Oli muuten melkoisen rasittavaa, kuoret irtosivat pikkuisina hippuina.
Tällä välin maharagwe oli muuttunut tämän näköiseksi:
Tässä kuvassa lisänä vielä maito, jälleen kerran, ohje käski käyttää kookosmaitoa, mutta ei minulla ollut sitä(kään), joten tavallisella mentiin.
Maapähkinät piti murskata, ja morttelin puutteessa käytin sitten lihanuijaa kahden muovipussin läpi. Hyvin toimi!
Tässä kisamvuun on lisätty murskatut maapähkinät, sekä paseerattua tomaattia, senkin olisi pitänyt olla tuoretta, mutta kun tähän aikaan vuodesta vaihtoehdot olisivat olleet ulkomaalainen tai kasvihuonekasvatettu, niin en raaskinut.
Lopultakin valmista! Minun taidoillani aterian valmistamiseen meni yli tunti. Ja syödään tietenkin käsin, muotoillaan ugalista möykkyjä, joilla kahmitaan kastiketta. Tässä vaiheessa on pakko myöntää, että maniokki oli selvästi hieman kärähtänyttä, ja ehkä siksi tuo kisamvu ei ainakaan meillä oikein mennyt kaupaksi. Ugalia ja maharagwea sen sijaan ajattelin kokeilla toistekin!
Tässä vielä linkit sivuille, joilta reseptit ovat peräisin, ja kiitos Lotta Auniolle inspiroivasta luennosta! maharagwe, kisamvu, ugali
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti